Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta - vuodet 1936-1939, ennen toisen maailmansodan syttymistä.
Järjestön toiminta on löytänyt uomansa ja toiminnalle asetettuja tavoitteita edistetään. Yhteistyötä tehdään edelleen ruotsinkielisen sairaanhoitajayhdistyksen kanssa sairaanhoitajien koulutuskysymyksissä ja kansainvälisissä asioissa. Sairaanhoitajapula alkaa Suomessa kärjistymään ja siihenkin ryhdytään yhdessä etsimään ratkaisua.
Neiti Kyllikki Pohjala (1894–1979), oli järjestön puheenjohtajana vuosina 1935–1963 ja samalla hän jatkoi Sairaanhoitajatarlehden päätoimittajana. Kyllikki Pohjala oli myös kokoomuspuolueen kansanedustajana vuodet 1933-1961. Hänellä oli näin mahdollisuus vaikuttaa ja edistää sairaanhoitajien palkka- ja työolosuhteita valtakunnan aitiopaikalta. Kyllikki Pohjalasta on lisää tietoa näyttelyn Suomen Sairaanhoitajien puheenjohtajat osiossa.
Järjestön sisäinen toiminta
Liiton 10-vuotisjuhla pidettiin Säätytalossa 25.1.1935. Paikalla oli mm. presidentin puoliso Ellen Svinhufvud ja muita arvokkaita vieraita. Juhlaillallinen pidettiin Ostrabotnialla, jonne osallistui noin 350 henkilöä. Vuosijuhlan yhteyteen järjestettiin nelipäiväiset luentopäivät 25.1.-29.1.1935. Juhlan tukemiseksi lääkärien rouvien myyjäiset järjestettiin tuottamaan tuloja liiton kassaan. Myyjäiset oli järjestetty erinomaisella taidolla ja ne tuottivatkin hyvin, sillä kaikki myytävät tavarat loppuivat kesken. Ainakin osa lääkäreiden rouvista oli sairaanhoitajattaria, jotka naimisiin mentyään eivät enää toimineet ammatissaan, mutta olivat näin ammattisisartensa tukena.
Puheenjohtaja Lyyli Hagan ehdotti juhlapuheessaan liiton toiminnan jakamista lääninyhdistyksiin, joissa olisi oma keskusjohtonsa. Ehdotus oli yllättävä, mutta sitä kannatettiinkin. Ehdotus vaati kuitenkin lisää harkintaa ja edelleen kehittämistä, josta vastuu jätettiin liiton hallitukselle.
Jo vuonna 1908 perustettu itsenäinen Oulun Sairaanhoitajayhdistys liittyi v.1936 uutena paikallisyhdistyksenä Suomen Sairaanhoitajatarliittoon. Nyt paikallisyhdistyksiä oli yhteensä seitsemän.
Liitto jatkoi sairaanhoitajain luvanvaraista työnvälitystä. Vuoden 1937 aikana välitystoimintaa oli Helsingin lisäksi paikallisyhdistyksissä Viipurissa, Oulussa ja Kuopiossa. Tämä toiminta jatkui vielä 1940-luvun lopulle.
Liiton jäsenmäärä kasvoi vauhdikkaasti. Vuonna 1936 liiton jäsenmäärä oli yhteensä 2781, joista vanhempia sairaanhoitajattaria oli 2474 ja nuorempia 307. Vuonna 1939 kokonaisjäsenmäärä oli jo 3617, joista vanhempia 3356 ja nuorempia 261. Vanhemmat sairaanhoitajat olivat sairaanhoitajakoulutuksen saaneita. Nuoremmat sairaanhoitajat olivat koulutettuja, mutta eivät kuitenkaan sairaanhoitajiksi koulutettuja vaan he toimivat erilaisissa avustavissa tehtävissä. Nuoremmatkin olivat oikeutettuja liittymään liiton jäseniksi, mutta he eivät saaneet käyttää liiton jäsenmerkkiä.
Liiton sisälle perustettiin Terveydenhoitajatarjaosto ajamaan erityisesti terveyssisarten etuja ja työolojen parantamista, jotka olivat pääsääntöisesti samat kuin koko sairaanhoitaja-ammattiryhmälläkin. Jaostossa oli jäseniä lähes 300. Terveydenhoitajatarlakia valmisteltiin ja terveydenhoitajattarille hyväksyttiin oma sisäpukumalli v. 1939, mutta ulkopukukysymys jäi siinä vaiheessa vielä ratkaisematta.
Lainaus 1939 vuosikertomuksesta: ”Entisiä suuntaviivoja noudattaen kului vuoden alkupuoli virkeän toiminnan merkeissä. Syyskauden työhön löi vakava sotatilanne leimansa. Suuri osa Suomen Sairaanhoitajatarliiton jäseniä joutui ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Kokouksia ei voitu pitää ja moni tärkeä asia jäi keskeneräisenä odottamaan parempia aikoja”
Sairaanhoitajatarliiton toiminta oli kymmenessä vuodessa laajentunut ja ryhdyttiin suunnittelemaan hallinnon uudelleenjärjestämistä. Erityisesti paikallisyhdistysten roolia ja tehtäviä haluttiin muuttaa. Sodan syttyminen kuitenkin siirsi suunnitelmien toteuttamisen vuoteen 1944.
Jäsentensä opiskelun tukemista liitto jatkoi järjestämällä luentopäiviä, jakamalla apurahoja ulkomaanmatkoihin ja –koulutukseen. Opinto- ja virkistysmatkoja sekä vierailuja järjestettiin sekä Suomessa että ulkomaille. Ulkomaalaisia vieraitakin kävi ja heidät otettiin vastaan Sairaanhoitajatarliitossa.
Sairaanhoitajatarliitto oli jo vuonna 1927 päättänyt aloittaa sairaanhoitajattarien valtakunnallisten luentopäivien järjestämisen. Ensimmäiset päivät oli tarkoitus pitää vuonna 1928, mutta koska osallistujia ei saatu riittävästi, päivät peruuntuivat. Vuonna 1931 kuitenkin ensimmäiset kymmenen päivää kestäneet Kasvatusopilliset luentopäivät järjestettiin. Siitä alkaen päivät on järjestetty lähes vuosittain, myöhemmin kuitenkin lyhempinä koulutuspäivinä. Vuonna 1965 päiviä alettiin nimittämään Sairaanhoitajapäiviksi.
Palkat ja työolot
Eduskunta teki päätöksen huhtikuussa 1935 sairaanhoitajien 48 tunnin työviikosta. Kyllikki Pohjala oli kansanedustajana tehnyt siitä esityksen eduskunnalle. Sairaanhoitajatarlehti 5/1935 julkaisi asiaa koskevan eduskuntakeskustelun kokonaisuudessaan, josta käy ilmi kansanedustajien kokema pelko sairaanhoitajien työajan rajoittamisesta. Kyllikki Pohjala puolusti kuitenkin voimakkaasti omaa esitystään. Yleisesti arveltiin, että työajan lyhentäminen tulisi vaatimaan paljon työaikajärjestelyjä. Päätökseen sisällytettiin lisävaatimus, että jos työajat tulevat olemaan säännöllisesti pidempiä kuin 48 tuntia viikossa, on lisätyövoimaa hankittava.
Koska sairaanhoitajien surkeat palkat ja heikot sosiaaliset olot olivat edelleen ratkaisematta, vuonna 1937 haettiin apua mm. järjestämällä ensimmäiset miljoona-arpajaiset vanhojen ja työkyvyttömien sairaanhoitajattarien hyväksi. Palkka-asian korjaamiseksi Sairaanhoitajatarliitto teki Lääkintöhallitukselle anomuksen sairaanhoitajattarien alemman palkkausluokan poistamisesta ja opetuksesta vastaavien sairaanhoitajien, sairaanhoidon opettajien sekä ylihoitajien palkankorotuksista. Valtioneuvostolle tehtiin myös sairaanhoitajien eläkkeiden korjaamisesitys, mutta siihenkään ei saatu suostumusta.
Liitossa alettiin kiinnittää yhä suurempaa huomiota ammattikunnan aseman parantamiseen. Vuosikokouspöytäkirjassa vuonna 1937 todettiin: ” Sitkeästi ja hellittämättömästi on työtä jatkettava edelleen. On muistettava, että suurien ulkonaisten saavutusten edellytyksenä on sisäisesti eheä ja voimakas ammattikunta ja että tämän päämäärän saavuttamiseksi tarvitaan voimakasta tahtoa, lujaa tulevaisuuden uskoa ja epäitsekästä työtä." Liitto nimitti 1937 erillisen komitean pohtimaan sairaanhoitajien huonoja palkka,- asunto,- työaika,- eläke- ym. oloja. Luotettavan kuvauksen saamiseksi edellä mainituista oloista, lähetettiin kysely liiton jäsenille Sairaanhoitajatarlehden kautta. Koska lehti meni kaikille jäsenille, sitä kautta toivottiin tavoitettavan kaikki jäsenet vastaamaan kyselyyn. Kyselyn laatineiden pettymykseksi vastauksia palautettiin kuitenkin vain 38,5%, eikä kyselyllä saatu sairaanhoitajilta itseltään luotettavaa kuvausta em. oloista.
Palkkojen ja sairaanhoitajien asemankin eteen tehtiin jatkuvasti työtä. Liitto lähetti kirjelmät Lääkintöhallitukselle ja Puolustusministeriölle sairaanhoitajien palkkauksesta, koska Puolustuslaitoksessa palvelevien sairaanhoitajien työaika ja palkkausolot kaipasivat pikaista korjaamista. Sosiaaliministeriölle ja lääkintöhallitukselle lähetettiin kirjelmä ammattitautilain tarpeellisuudesta. Lääkintöhallitukselle lähetettiin myös ehdotus sairaanhoitajien palkkaamisesta sairaaloiden suunnitteluun. Edes viimeksi mainittuunkaan ei saatu suostumusta.
Yhteistyö Suomen Punaisen Ristin kanssa
Sekä ruotsin- että suomenkielisten järjestöjen myötävaikutuksella oli perustettu v. 1926 Suomen Punaisen Ristin sairaanhoitajatarreservi. Sairaanhoitajat ilmoittautuivat innokkaasti reserviin ja v. 1938 siihen kuului suurin osa sairaanhoitajista. Myös sairaanhoitajatarrouvat olivat tervetulleita ilmoittautumaan reserviin, vaikka esim. sairaalatyöhön he eivät naimisiin mentyään saaneet osallistua. Väestönsuojeluohjelman hoitamiseksi vaadittiin kaikkia reserviin kuuluvia huolehtimaan nimen- ja osoitteenmuutosten ilmoittamisesta reservinpitäjälle. Sairaanhoitajien työtä verrattiin "asevelvollisuuteen", jota jokaisen sairaanhoitajan on suoritettava isänmaan puolustuskuntoisuuden hyväksi. Kun Sairaanhoitajatarliiton puheenjohtajan Lyyli Haganin toimi päättyi vuonna 1935, hän siirtyi Suomen Punaisen Ristin palvelukseen vastaamaan sairaanhoitajatarrekisteristä.
SPR:n sairaanhoitajareservin ylläpitoon kuului ajantasaisen työvoiman määrittely ja muuttoliikkeiden seuraaminen. Reservi alkoi käydä kuitenkin 1950-luvulla tarpeettomaksi, kun Lääkintöhallitus alkoi suunnitella omaa terveydenhuoltohenkilöstön kortistoa. SPR:n vaalittu ja sairaanhoitajien arvostama sairaanhoitajareservi lakkasi lopullisesti olemasta vuonna 1964. SPR osoitti kiitollisuutensa vapaaehtoisina reserviin kuuluneille, antamalla reservin jäsenille oikeuden jatkuvasti kantaa merkkiään.
Kansainvälinen toiminta
Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin osallistumalla Pohjoismaiseen yhteistyöhön. Vuonna 1935 aloitettiin järjestön sisällä keskustelu Pohjoismaisissa kokouksissa käytettävistä kielistä. Lopputulokseksi tuli, että suomenkieltäkin voitiin käyttää lyhyesti keskusteluissa, jos ne tulkataan ruotsin, norjan tai tanskan kielelle. Sama oikeus annettiin islantilaisille kongressiedustajille.
Pohjoismaisessa yhteistyössä (PSY) alettiin suunnitella sairaanhoitajatarvaihtoa pohjoismaissa. Sitä varten laadittiin tarkat säännöt, jotka koskivat mm. osallistujien jäsenyyttä, vaihdon ajankohtaa, palkkausta ja työasua. Vaihtoon osallistumista sairaanhoitajat anoivat Suomen sairaanhoitajattarien Kansallisliitolta, joka oli ruotsin - ja suomenkielisten järjestöjen yhteinen toimielin, joka vastasi mm. kansainvälisestä toiminnasta.
Yritys historiankirjoitukseksi
Ruotsinkielisen sairaanhoitajayhdistyksen (nimen lyhenne ruotsiksi S.F.F. ja suomeksi S.S.Y.) kanssa perustetun yhteisen komitean tarkoituksena oli mm. jakaa koululaisille tietoa sairaanhoitajan ammattiin kouluttautumisesta. Komitean yhtenä tehtävänä oli myös valmistella Suomen sairaanhoidon historian kirjoittamista. Sairaanhoidon muinaishistoriamateriaalin keräämisen oli jo v. 1932 aloittanut S.F.F:n lehden, Epionen toimittaja Olga Lackström. Sairaanhoitajatarliitto oli osaltaan rahoittanut hänen toimintaansa, mutta komitea halusi sairaanhoitajan edistämään historian kirjoittamista. Olga Lackström ei voinut jatkaa, koska hänellä ei ollut sairaanhoitajan koulutusta. Aluksi Sairaanhoitajatarliitosta tehtävään valittiin Aino Durchman ja Tyyne Luoma, mutta kun he halusivat vetäytyä tehtävästä, Kyllikki Pohjala valittiin kirjoittajaksi. Hän oli opinnoissaan USA:ssa saanut koulutuksen sairaanhoidon historiasta. Kyllikki Pohjalakaan, ilmeisesti sekä Sairaanhoitajaliiton puheenjohtajuuden että kansanedustajan tehtävien vuoksi ehtinyt kuitenkaan viemään asiaa eteenpäin. Sairaanhoidon muinaishistoriankirjoitusta pidettiin kuitenkin tärkeänä sekä suomen- että ruotsinkielisessä järjestössä ja tehtävää tarjottiin menestyksettä parillekin eri kirjailijalle sekä etsittiin jopa lehti-ilmoituksella asiasta tietäviä tai kiinnostuneita henkilöitä. Mikään näistä ei tuottanut tulosta. 1930-luvun lopulla kansainvälisten yhteyksien esimerkin mukaisesti perustettiin Suomeen sairaanhoidon historiaa harrastavien kerho, jonka toiminta kuitenkin jäi muutamaan tapaamiseen. Tavoite sairaanhoidon muinaishistorian kirjoittamisesta hiipui ja jäi saavuttamatta.
Harrastustoimintaa
Sairaanhoitajat olivat innokkaita laulajia ja esiintyivät mielellään. Järjestön toiminnassa oli aktiivisia kuoroihmisiä, kuten Tyyne Luoma ja Lyyli Hagan. Sairaanhoitajatarliiton ensimmäinen naiskuoro perustettiin vuonna 1939. Kuoro esiintyi vuonna 1944 Kyllikki Pohjalan 50-vuotis syntymäpäivillä ja sai nimen Sairaanhoitaja-laulajat. Kuorossa oli noin 30 sairaanhoitajaa. Se toimi vuoteen 1967 saakka, viimeisimmäksi Uudenmaan paikallisyhdistyksen alaisuudessa. Kuoro jatkoi myöhemmin Helsingin aikuisopiston naiskuorolaulun opintoryhmänä. Sairaanhoitaja-laulajat esiintyivät sekä Suomessa että ulkomailla. Erityisesti adventtikonsertit olivat kuoron perinnettä. Sairaanhoitaja-laulajat esiintyivät vielä vuonna 2010, silloin puheenjohtajan olleen Katriina Laaksosen 50-vuotisjuhlaseminaarissa.
Näyttelyyn sisällöt:
Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta * 1925–1935 Oman ammattiliiton perustaminen * 1936–1939 Eteenpäin * 1939–1945 Sotien vuodet * Suomen Sairaanhoitajat ry:n alueyhdistykset * Suomen Sairaanhoitajien puheenjohtajat * Tietoa historianäyttelyn kokoamisesta *